Syksyisenä, ei niin sateisena vaan aurinkoisena, perjantaina haastattelussani on Helena Leppänen Lahdensivun kampuksen työhuoneessaan. Kysyttäessä, mitä kuuluu hän vastaa: ”Ihan hyvää, mutta uudet silmälasit aiheuttavat päänsärkyä, ovat aiheuttaneet jo jonkin aikaa.” Leppänen on ollut Hämeen ammattikorkeakoulun opettajana viime syksystä. Hän kuvailee Lahdensivun kampuksen ilmapiiriä hauskaksi ja ympäristöä viihtyisäksi verrattuna Taikin tehdasmaisemiin. Siellä hän työskenteli tuntiopettajana lopputyöseminaareissa, kirjoitustyöpajoissa, keramiikan historian opetuksessa ja amanuenssina muotoilijoiden puolella. Leppänen kertoo, että hänellä on vielä opeteltavaa uudessa koulussa toimimiseen.

Helena Leppänen opettaa HAMKissa mm. sosionomeille taide, värit ja symbolit -kurssia, ohjaustoiminnan artenomeille käsityömenetelmien valmentavia opintoja, projektitoiminnan perusteita ja erikoistumisopinnoissa luovia menetelmiä. Tässä päällimmäiset, hän on ollut myös muissa opinnoissa pitämässä tunteja.

Nyt: värit ja sade

Värit inspiroivat Helenaa. Hän pitää paljon lempivuodenaikansa syksyn väreistä ja pitkä työmatka onkin hyväksi, kun autossa näkee maisemia. Helena asuu Järvenpäässä aviomiehensä, kolmen poikansa ja koiransa kanssa. Pojat ovat kouluikäisiä, vanhin juuri täysi-ikäinen. Kahdeksanvuotiaan Kerttu-snautserin kanssa tekemillään kävelylenkeillä luonnossa häntä inspiroivat värit, ja hän pitää syksyn melankoliasta ja sateesta. ”Sateisessa metsässä on aivan uskomaton tunnelma ja värihehku”, hän sanoo.  ”Sateen ääni on rauhoittava ja miellyttävä.” Jos hänellä ei olisi tekemistä sateella, hän lukisi ja käpertyisi sohvannurkkaan. ”Sade on lohdullinen. Ikkunassa sade tekee mielenkiintoista omaa kuviotaan”.

Helenan kuviot

Monissa projekteissa mukana olleena Leppänen on mm. käynyt Tallinnassa vetämässä muistelutyöpajoja inkerinsuomalaisille, ollut mukana naistaiteilijaryhmä ”Patjan” toiminnassa, suunnitellut Arabialle astioita ja kirjoittanut teoksia liittyen keraamikon ammattikuvaan ja keramiikan historiaan. Seuraava Leppäsen toimittama kirja ilmestyykin marraskuussa, kirjan nimi on Arabian lumoava posliini. Se kertoo siitä, miten astiat säilövät tapahtumia ja hetkiä yhdessä. ”Astiat ovat meidän hiljaisia todistajiamme arjessa ja juhlassa.” Kirjassa on hienoja kuvia astioista eri vuosilta ja niihin liittyviä tarinoita, kerättyjä muistoja yksityishenkilöiden elämistä.

Muistelutyöpajoissa Leppänen ohjasi Potuskojen tekoa (ven. tyyny). Potuska on tilkkutyyny, jossa on keskellä painettu kankaalle kuva. Potuska on terapeuttinen: va nhaa mustavalkoista kuvamuistoa voi pitää sängyn reunalla ja halata. Seuraavaksi hän ohjaa inkeriläistaustaisia maahanmuuttajia Helsingissä marraskuussa kuva savelle -tekniikkaa hyväksi käyttäen. Siinä kosteaan saveen painetaan tavallinen tulostuspaperi, josta muste jää sormella hiertämällä saveen kiinni. Se on tarkkaa ja hidasta työtä, siinä pitää olla oikea kosteus ja ajoitus sekä silläkin on merkitystä, miten paperia painetaan.

Koulutus, työ ja perhe

Käsillä tekeminen on ollut Leppäselle nuoresta asti tärkeää. Ylioppilaaksi tulon jälkeen hänen tekstiilikiinnostuksensa heräsi Jurvan kotiteollisuuskoulussa, jonka jälkeen hän piirsi ja maalasi Oriveden opistolla, haki Taikiin tekstiilisuunnitteluun mutta pääsi Jyväskylään opiskelemaan taidehistoriaa ja kansantiedettä. Se oli liian tarkkaa ja diojen katselu kyllästytti. Hän halusi tehdä jotain luovempaa.

Leppänen pääsi viiden opiskelijan kokoiselle luokalle Taikiin opiskelemaan keramiikkaa. Hänestä tuli taiteen maisteri viidessä vuodessa, lopputyön hän teki Arabialle. Lopputyö oli Hiisipata-niminen uunivuokasarja näkövammaisille, eli siinä oli hyödynnetty kirkkaita värejä ja selviä muotoja. Sarja oli tuotannossa 1990−92. Tämän jälkeen hän työskenteli Taik:ssa opetus- ja tutkimusprojekteissa, jolloin mm. tarkasteli keraamikon ammatti-identiteettiä. Hän oli keramiikka- ja lasisuunnittelun assistenttina viisi vuotta.

Sittemmin tutkimustyöt hieman viivästyivät perheen lisäysten lomassa, taiteen lisensiaatiksi hän valmistui 1998. Taikin tutkijakoulussa hän koki vastoinkäymisiä tuotannossa. Haastateltuaan vanhuksia kotona ja laitoksissa, tutkittuaan ja suunniteltuaan ja odotettuaan päätöksiä  hänen suunnittelemansa ´Kaita´-astiasto ei saanut Arabian hyväksyntää eli sitä ei otettu tuotantoon. Tämän jälkeen Arabialta ilmestyi, ei niin käyttäjäystävällinen mutta hyvinkin paljon Leppäsen astiastoa muistuttava mallisto.

Toiseus-etiikassa, jota Leppänen tutki ´Muotoilija ja toinen´ -väitöskirjassaan, on kysymys toisen ihmisen kohtaamisen merkityksestä ja tuotteen suunnittelijan kuuntelutaidoista ja siitä, miten muotoilija voisi ottaa asiakkaan tarpeet huomioon paremmin. Siinä pohditaan myös muotoilijan vapauksia ja vastuuta. Astioiden suunnittelun arkeen ei liian usein Helenan mukaan kuulu eettisyys, vaan ala on markkinahenkinen. Projektissaan ’Muotoilija ja toinen’ Leppäselle oli antoisaa astiamuistojen kuuleminen joihin myös lukijat pääsevät tutustumaan hänen seuraavaksi ilmestyvässä kirjassaan.

Vuoropuheluja ja savieläimiä

Projektien ohella Helena kutoo kesäisin mattoja ja harrastuksiin kuuluu myös joogaa ja koiran kanssa lenkkeilyä. Nykyisen lemmikin vuoksi hän on enemmän koiraihminen mutta pitää myös kissoista. Pienenä tyttönä maalaistalossa Teuvalla heillä oli paljon kissoja, kanoja, sikoja, lehmiä, joskus lampaita ja myös hevosia, joten hän on ollut myös hevoshullu. Hänellä on yksi sisar, joka on häntä viisi vuotta nuorempi, nykyisin hopeaseppä. Isän serkku oli perinteisen oppipoikakoulutuksen saanut savenvalaja, jonka verstaalla hän jo nuorena tyttönä sai tehdä pikkuisia savieläimiä uuniin. Hän kertoo olevansa enemmän keraamikko, koska kuuman lasimateriaalin ihmisetovat nopeita, keramiikan ihmiset puolestaan saavat käydä hidasta vuoropuhelua materiaalin kanssa. Juuri vuoropuhelua Helena Leppänen tekee myös ihmisten kanssa.

Helena Leppäsen käsityömenetelmien valmentavilla opinnoilla mekin saimme tehtäväksemme muovata savesta oman voimaeläimemme silmät suljettuina. Kysyttäessä Helenalta tämän omaa voimaeläintä se on naaraspuolinen hirvi tai oikeastaan ”hirvilehmä”, jota muistuttaa teos, jonka on tehnyt graafikko Juha Tammenpää. Leppänen pitää erityisesti hänen töistä, jotka hän on tehnyt samaan aikaan kuin tämän hirven, jonka turvan päällä lepää nainen selkä menosuuntaan päin.