Willan nuorisoteatteri – Akvaariorakkautta (Hyvinkää).

Käsikirjoitus: Anna-Leena Härkönen.
Dramatisointi: Anna Brotkin.
Ohjaus: Kari Isola.

Akvaariorakkauden alku pysäyttää ja havahduttaa, siinä on samaan aikaan jotain kaunista, mutta kuitenkin kuristavaa ja ahdistavaa. Helpolla ei näytelmä päästä katsojaa myöhemminkään, koska Willan Nuorisoteatterin esityksessä on todella paljon voimaa. Anna-Leena Härkösen samannimiseen kirjaan perustuva Akvaariorakkautta, käsittelee parisuhteen ristiriitoja silloin, kun toinen haluaa seksiä, mutta toinen ei.

Anna-Leena Härkösen kirja Akvaariorakkautta valmistui vuonna 1990 ja kirjan pohjalta on tehty myös elokuva, vuonna 1993. Akvaariorakkautta tarinana on käsinkosketeltavan arkinen kertomus Saarasta, joka tapaa Jounin ja rakastuu tähän. Tarina on jollain tavalla hyvin raaka, karu ja ankea kuvaus parisuhteesta, jossa seksi hallitsee ja vie tilaa normaalilta yhteisololta. Kun kumppanit eivät haluakaan samoja asioita seksissä, niin voiko löytyä kultaista keskitietä vai kärsiikö aina toinen?

Anna Brotkin on dramatisoinut Willan nuorisoteatterin näytelmän akvaariorakkautta ja Kari Isola on ohjannut näytelmän. Näytelmässä Saaran (Tiiamaria Pietilä) ja Jounin (Juuso Aromaa) yhdessäolo vie katsojan kuitenkin vielä syvemmälle parisuhteen syövereihin, vaikka periaatteessa kyse onkin vain seksistä.

Tiiamaria Pietilä esittää parikymppistä Saaraa ilmeikkäästi ja koskettavasti. Pietilän vahva sukellus roolihahmonsa elämään tuo itseltään eksyneen Saaran hyvin lähelle katsojaa. Saara tulee jopa jossain vaiheessa niin lähelle, että tekee melkein pahaa. Juuso Aromaan Jouni puolestaan ilahduttaa elämänmakuisella, hiukan poikamaisella ja varsin realistisella olemuksella. Jounin roolisuoritus saakin katsojan naureskelemaan useaan otteeseen nuoren miehen kohelluksille.

Esityksen alkupuolella Saaran ja Jounin rakkauden ensihuuma saa todella hyvän olon aikaan, vaikka ilmassa väreileekin jo merkkejä tulevasta. Puoliajan jälkeen näytelmän sävyt tummenevat selkeästi ja esityksen ote tiukkenee rankasti. Lyhyinä pätkinä annostellut kohtaukset vievät mukanaan. Erityisen vaikuttavia ovat Saaran ja Jounin riitelykohtaukset kaikessa surullisuudessaan. Katsojana riitelykohtaukset olivat niin vaikuttavia ja koskettavia, että kyyneleet valuivat silmiin, kaiken sen karun maailman keskellä.

Hienon suorituksen tekee myös 40-vuotiasta Saaraa esittävä Kaisa Malinen, jonka läsnäolossa on naisellista vahvuutta kaikesta eleettömyydestä huolimatta. Eleettömyys toi rooliin eleganssia. Nuoremman Saaran elämän kertojana toimiva vanhempi Saara ei katoa olemasta silloinkaan, kun hän vain tarkkailee nuorta itseään. Myös kaikki muut näyttelijät tekevät erittäin hyvää työtä. Näytelmässä on hienosti käytetty still -teatterin tuomaa voimaa tarinan kulkuun.

Hyvän näyttelijätyön lisäksi katsojaa ilahduttivat kerronnan monisävyisyys ja lukuisat pienet oivallukset parisuhteesta. Saaran kautta koettu tarina pysyi rakenteensa ansiosta hyvin koossa, vaikka ajoittain se haastoikin katsojan siirtymään seuraavan kohtauksen tasolle. Tärkeää esityksen kokonaisuuden kannalta oli myös Linda Aaltosen upea musiikillinen anti. Katsojana kerkesin luulla muutamien ensimmäisten kappaleiden aikana musiikin tulevan levyltä, ennenkuin huomasin, että todella joku laulaa ja soittaa jokaisen kappaleen. Akvaariorakkauden ikäraja on 15 vuotta, minkä ymmärsi esityksen nähtyään. Seksi oli voimakkaasti läsnä läpi koko esityksen.

Katselukokemuksena näytelmä herätti monenlaisia ajatuksia. Helppona hyvänmielen teatteriesityksenä se ei ehkä ole oikea valinta, vaikka huumoriakaan ei unohdettu. Willan Nuorisoteatterin väeltä Akvaariorakkautta on hieno taidonnäyte ja ehdottomasti katsomisen arvoinen näytelmä

Teksti: Katariina Kinkki, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija