CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Halki Tórcin teatteriseurueen matkassa

Heräsimme ani varhain kärryjen pyörien natinaan. Koko muu teatteriseurue, johtajamme puolihaltia Erma, Otto kääpiö, haltia Airedoo ja saraseeni Atakama olivat jo täydellä tohinalla jatkamassa matkaa. Olimme muutama viikko sitten saaneet uuden näytelmän valmiiksi, jossa käsitttelemme 25 vuoden takaista kuningasparin salamurhaa, mikä on jakanut Tórcin valtakunnan moneen osaan ja aiheuttanut suuria levottomuuksia kansojemme välillä.

Teatteriseurueen historia

Teatteriseurueemme Hukkapalat on perustettu vuosia sitten johtajamme Erman toimesta. Alussa seurueeseemme liittyivät Otto, Airedoo ja minä Mirhami valesialainen. Myöhemmin löysimme Atakaman aroilta nukkumasta ja kirjoitus kumppanini Delta von del Cooliobetz käveli meitä tiellä vastaan, ollessamme matkalla Valkyrian maille. Meitä yhdistää se, että olemme kaikki kaltoin kohdeltuja ja omien kansojemme hylkäämiä.
Teatteriseurueemme on kiertänyt Tórcin maita ja mantuja ristiin rastiin sekä esittänyt lukuisia kantaa ottavia esityksiä. Syystä tai toisesta esityksemme ovat aina tulleet keskeytetyiksi. Jokaisen keskeytetyn esityksen jälkeen eli toisin sanoen jokaisen esityksen jälkeen olemme yrittäneet lähteä omille teillemme, mutta kaikki ovat palanneet tuttuun ja turvalliseen seurueeseemme aina takaisin häntä koipien välissä. Olemme vain yksikertaisesti ymmärtäneet olevamme enemmän kuin teatteriseurue – olemme perhe. Nyt meillä on suuret suunnitelmat sillä aiomme saattaa provosoivan spektaakkelimme päätökseen esittämällä sen Tórc agoralla keskellä rauhanneuvotteluja.

Hukkapalat kiertueella

Olemme jonkin aikaa kulkeneet vierailla mailla outojen kansojen keskuudessa kutsumassa heitä Torc agoralle seuraamaan sodan riipimän maamme rauhanneuvotteluja. Kokemuksemme ovat olleet jännittäviä. Olemme esiintyneet paikoissa joita nämä tuntemattomat kutsuvat kouluiksi. Esityksemme ovat sisältäneet kohtauksia näytelmäharjoituksistamme. Olemme opettaneet yleisölle kääpiö ripaskaa sekä olemme ottaneet heidät mukaan rytmiharjoituksiin. Esityksiä on pidetty näyttämöillä, mutta olemme myös improvisoineet ihmisten keskellä rakennuksien auloissa. Osaksemme olemme saaneet ihastusta ja hämmästystä. Johtajastamme Ermasta huomaa, että hän on jännittänyt onnistumistamme ja se on näkynyt myös meissä muissa. Ottokin on ollut levottomampi viime aikoina. Luulemme, että monet muutkin ovat nähneet rauhanneuvottelujen järjestämiseen suurta vaivaa, koska tilanne koskee meitä kaikkia Tórcissa. Onhan kyse tulevaisuudestamme. Paikalle on järjestetty erilaisten tavaroiden myyjiä ja käsityöläisiä.

 

                                            
Näytelmämme yleisöä.

Teksti: Mirhami (Saana Santikko) ja Delta von del Cooliobetz (Camilla Öhberg), ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelijat

Kuvat: Sanna Ahonen ja Laura Siitojoki, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelijat


 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013