CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Sanoja ja ajatuksia kotiin kannettuna
Mikä onkaan niin mukavaa, kuin mahdollisuus piristää toista ilman sen suurempia järjestelyjä? Meillä kaikilla on keinoja saada toiset hymyilemään, keinoja saada toisen aamusta hiukan parempi. Kahvin tuoksu herätessä, auringonpaiste väsyneisiin silmiin, ystävälliset sanat ennen muuta – siinä muutama asia, jotka voivat saada aamun alkamaan paremmin. Minä en nyt kuitenkaan puhu niistä. Vaikka sanat ovat kyllä melko lähellä. Minä puhun kirjeistä. Kenties korteista. Postista yhtä kaikki, ihan oikeasta postista.

Kuinka tavallisen päivän voikaan muuttaa se, kun kävelee postilaatikolle ja tavanomaisten mainosten seasta esiin tulee jotakin, joka on juuri sinulle osoitettu. Kuinka mukavaa on tietää, että jossakin joku on ajatellut sinua ja halunnut, että sinäkin tiedät sen. Miten niskassa kihelmöi jännitys kun avaa vasta saapunutta kirjekuorta – mistä siinä mahtaa olla kyse? Kuinka toisen käsialasta voi lukea tunnelmia, kirjettä selata uudelleen ja uudelleen ja jättää sen sitten keittiön pöydälle lojumaan. Huomata, kuinka hymy nousee kasvoille aina uudestaan kun kirje sattuu silmiin. Siihen ei taida sähköposti pystyä, vaikka mukavaahan se on sitäkin saada.

Kun on kiire ja sanat eivät tule

Huolimatta siihen, että kirjeiden saaminen on varmasti kaikkien mielestä mukavaa (ainakaan en ole kenenkään koskaan kuullut pahoittaneen mieltään kirjeestä), kirjoitetaan niitä suorastaan luvattoman vähän. Vedotaan kiireeseen ja osaamattomuuteen. ”Emmä osaa kirjottaa mitään hyvää päivää, mitä sinne kuuluu diipadaapaa”, joku joskus perusteli. Toinen tokaisee vain, että on hyvä jos ehtii kirjottamaan tulevat menonsa kalenteriin, saati että ehtisi kirjottaa kirjeitä. Nämä (ja varmasti tusina muuta syytä) ovat kuitenkin melko pitkälti kuitattavissa huonoiksi tekosyiksi.

Se mitä ala- tai yläkoulussa on opetettu kirjeitten kirjottamisesta on syytä unohtaa kokonaan. Kaikki osaavat kirjottaa, joten kaikki osaavat myös kirjottaa kirjeitä. Se mitä sääntöjä joku on joskus laatinut on kuitenkin lopulta täysin samantekevää. Jos kirjeen saaja ymmärtää mistä on kyse ja keneltä kirje on, ei sen muodolla tai tyylillä ole merkitystä. Minä olen esimerkiksi saanut kirjeen, joka koostui kymmenestä tulitikkuaskista ja niiden sisään ängetyistä lapuista. Se tuskin kelpaisi äidinkielenkirjaan esimerkiksi hyvästä kirjeestä – siitä huolimatta minun päivääni, ehkä jopa viikkoani, se paransi huomattavasti.

Kiire puolestaan on syy, jolla perustellaan aivan kaikkea. Kiire perusteluna on loppujen lopuksi melkeinpä sama asia, kuin se, ettei ole halunnut tehdä jotain. Ainakin suurimmalla osalla kerroista. Kirjeen ei tarvitse olla pitkä. Se voi olla vaikka kortti, jossa on yksi lause. Sen ehtii kirjoittaa vaikka aamupalan yhteydessä. Bussissa istuessaan voi kirjoittaa tai vaikka kauppajonossa vanhan kuitin kääntöpuolelle raapustaa lauseen tai kaksi.
Lapsena oli muotia harrastaa kirjeenvaihtoa lehtien palstoilta löydettyjen kirjekavereiden tai kauas muuttaneiden tuttujen kanssa. Silloin kaikki osasivat kirjoittaa kirjeitä, mikseivät siis vanhempanakin? Vaikka kaava olisikin hieman eri

Kirjeiden puolesta, itsemme vuoksi

Kirje piristää vastaanottajan päivää, muttei se kirjoittajalleenkaan pahaa tee. Ihmisillä on tutkitustikin tarve jakaa asioita toisten kanssa. Joskus se asioiden jakaminen käy vaikeaksi, kun ei keksi sanoja tai toinen on liian kaukana. Silloinkin kirjeet voivat olla apuna. Jo se, että kirjoittaa asiansa paperille ja tietää, että joku tulee lukemaan ne aiheuttaa tunteen siitä, että on olemassa joku jota kiinnostaa ja joka haluaa kuulla. Jakamisen kokemus syntyy ja mieli on parempi. Tehkää se siis itsenne takia, kirjoittakaa kirjeitä ja lähettäkää ne. Piristäkää muita ja keventäkää omaakin mieltänne. Asian ei tarvitse olla suuri, eikä kirjeen erikoinen. Tärkeintä on, että se on ositettu jollekin. Lopulta kirjeissäkin on kyse vain muistamisesta ja välittämisestä. Keskustelusta paperilla.


Kuvat ja teksti: Johanna Stauffer, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija
 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013