Yhteisöllisen kuntoutuksen toimintamalliin perustuvaa draamatoimintaa ei ole aiemmin tutkittu. Draamatyypin keskeinen tavoite on kehittää vaikeasti kehitysvammaisten ihmisten ryhmätaitoja sekä tarjota iloa ja oppia asiakkaidensa parina oleville lähityöntekijöille. Pulli tarkasteli draamatyypin teoreettista perustaa ja testasi siitä rakentamaansa mallia käytännössä.

Pulli tarkasteli tutkimuksessaan neljän eri draamaryhmän yhteensä kahtatoista reilun tunnin mittaista draamatuokiota. Vammaisista osallistujista osa oli autistisia ja osa aistivammaisia eikä kukaan heistä voinut keskustella puhuen, viittoen tai kuvamerkein. Draamatuokion tarinoiden juoni ja vertauskuvallisuus olivat lähityöntekijöitä varten: kehitysvammaisten osallistujien odotettiin reagoivan toiminnallisiin episodeihin. Tarinan maailmat tehtiin olohuoneisiin yhdessä kankaiden, musiikin, ilmavirran, tuoksujen ja esineiden avulla.

Draamatuokioissa jokaisella oli mahdollisuus vuorollaan koota toisten huomio ja olla roolissa yksin tai parin kanssa. Kaksi draamaohjaajaa huolehti jännitteen vaihtelusta ja tarjosi mahdollisuuden ottaa rooleja. Tärkeintä tuokioissa ei ollut jokaisen aktiivinen toiminta, vaan se, että toimittiin yhdessä pulmien ratkaisemiseksi.
Tutkimuksen vammaispoliittinen ulottuvuus liittyy kehitysvammapalvelun ajankohtaiseen rakennemuutokseen. Kun kehitysvammahuollon laitoshoito siirtyy kuluvalla vuosikymmenellä peruskuntiin, asumisyksiköiden kuntouttava arki kaipaa luovaa yhteisöllistä työotetta. Tutkimuksen draamatyyppiä tarkasteltiin yhteisöllisenä kuntoutuksena, jota toteuttavat lähityötekijät draamaohjaajan avulla. Draama osoittautui ryhmäkodeissa ja toimintakeskuksissa halutuksi ja hyödylliseksi. Draamatoiminta kokosi myös niiden huomion, joita pelkkä kielellinen viesti ei tavoita. Osallisuus ja ymmärrys kasvoi kokemalla ja tekemällä yhdessä.

Tutkimuksen kulttuurinen ulottuvuus korostaa taiteen saavutettavuutta. Esimerkiksi kansakunnan tarinat tarjoavat aiheita, joita voidaan viedä vaikeavammaisten ihmisten luokse rikastuttamaan heidän yhteisönsä elämää ja kertomaan jotakin jokaisen tarinasta. Yhteinen aistivoimainen ja kehollinen draamatyöskentely tuo esiin peruskokemuksia, jotka ovat riippumattomia puheen ja ymmärryksen rajoitteista.
- Draamassa jokainen voi löytää itsestään ihmisen, joka ihmettelee maailmaa ja etsii tietoa siitä kehonsa kautta, Tuula Pulli sanoo.