CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Leporannan taidekeskus on mainio retkikohde

Näytteilleasettajia Leporannan taidekeskuksessa on tänä kesänä lähes 40. Esillä olevan taiteen joukosta löytyy katsottavaa varmasti jokaiselle tulijalle. Leporannan Taidekeskuksen myyntinäyttelyyn kootut työt ovat aikaisempien vuosien mukaan ns. esittävää taidetta. Luonto ja eläimet ovat jälleen vahvasti mukana näyttelyn töissä. Löydät töiden joukosta mm. veikeitä karhuja, oravia, kettuja, koiria, kissoja, lintuja, kukkia, ehkä hieman Kalevalaa ja eri vuodenaikojakin. Monin eri tekniikoin on jälleen saatu aikaan upeita ja unohtumattomia tauluja. Erilaisista materiaaleista taidokkaasti valmistettuja veistoksia löytyy sekä ulkoa että sisältä. Kaiken keskellä saatat vielä nähdä enkeleitä, lampaita ja aasin. Kenties hevosenkin?

Myymälän tuotevalikoima on osittain  uusiutunut  ja tuotteiden kohdalla on huomioitu myös kestävän kehityksen periaate. Vilho Juuselan kauniita  uniikkikoruja löytyy edelleen kattava kokoelma ja isännän tutut veistokset tervehtivät pihamaalla ensimmäisenä tulijaa. Seuraavaksi ehtii ennen Emäntää vastaanottamaan talon oma ”vahtikoira”. Eläimistä se, joka elää rapsutuksilla ja saattaa joskus haukahtaakin.

Leporannan Taidekeskuksen idyllinen maisema houkuttelee jättämään kiireen taakseen. Tänne voi tulla viettämään aikaa ja nauttimaan kaikesta näkemästään kauniin luonnon keskellä. Hyvässä lykyssä voi päästä seuraamaan taiteilijan työtä maalauksensa ääressä. Välillä voi pulahtaa Lahnajärven puhtaaseen veteen virkistäytymään. Kahviosta löytyy kahvia ja kotileivonnaisia. Lapsille on tietenkin karkkia ja jäätelöä. Pihamaan tukevat pöydät ja penkit antavat kauniina kesäpäivänä oivan paikan herkkujen nauttimiseen. Eikä mikään estä istahtamasta muuten vain nautiskelemaan hetken kiireettömyydestä.

Leporannan Taidekeskus on avoinna yleisölle 13.6. - 8.8.2010 tiistaista sunnuntaihin klo 11.00 - 18.00. Maanantaisin vietämme vapaapäivää.

Lisätietoja: www.leporannantaidekeskus.net / www.pirjosisko.net
ja PirjoSisko/Pirjo Auvinen p. 040-961 3145.
Sydämellisesti tervetuloa Leporannan Taidekeskukseen!

Pienin arvoituksin kesän myyntinäyttelyä avaten

Teksti ja kuvat: Pirjo Auvinen

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013