CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Virkistymässä Flamingossa

Järjestin virkistymisillan Flamingossa poikakaverilleni kaiken sen uhalla, että tiesin, ettei hän juuri välitä isoista ostoskeskuksista ja tiesin hänen ihmettelevän, miksi minä veisin hänet sinne. Tutustuessani Flamingon sivuihin huomasin siellä olevan vaikka mitä: hotelli ja kylpylä, kuntosali, kauneushoitola, hohtogolfia, keilaviihdekeskus, ravintoloita, baareja, elokuvateatteri, Hoplop ja kauppoja. Ja kaikella tietysti oma hintansa. Kylpylä näytti valtavalta, sivuilta löytyi vaikka mitä kaikkea kylpylässä voisi tehdä: erilaisia rentoutumishoitoja, kuorintoja, k-20 allasalue ja vesipuisto. K-20 allasalueelta löytyi muutama erilainen rentoutumisallas ja muutamia erilaisia saunoja, vesipuistosta  taas liukumäkiä ja poreammeita. Päätin, että kylpylään menemme, koska K-20 alueen erilaiset saunat alkoivat kiinnostaa minua.

Varasin meille ensin hohtogolfista tunnin golfau ajan, joka olikin melkoinen Las Vegas tyyppinen minigolfrata. Minigolfradalta löytyi paljon vilkkuvia valoja, hämmentäviä ääniä, kauhuosuus ja lopuksi hai, jonka suuhun pallo piti saada osumaan. Niukin naukin hävisin golfin, kun en saanut palloa heti hain suuhun, tasainen taisto oli siis. Hohtogolffi oli hauska kokemus, mutten usko, että toista kertaa tulee mentyä golffaamaan.

Hohtogolfin jälkeen siirryimme kylpylään. Otimme kylpystä Spa & Wellness avaimen, joka mahdollisti meille sekä vesipuistoon että k-20 allasalueelle pääsyn. Meille ojennettiin rannekkeet ja pyyhkeet ja ohjattiin pukuhuoneisiin. Sitten vaan suihkuun, uikkarit päälle ja vesipuistoon. Vesipuistosta löytyi viisi erilaista allasta ja liukumäkeä. Vesipuistossa oli myös poreammeita ja allas, jossa oli mahdollista pelata vesipallopelejä. Kun kaikki liukumäet oli kokeiltu ja poreammeessa loikoiltu, suuntasimme kohti k-20 spata. Kun astuimme alueelle sisään, ihana itämainen tuoksu valtasi nenän ja ympärillä näkyi itämaistyyppisesti sisustettu paikka, jossa oli erilaisia saunoja mm. kivisauna, kuusisauna, suomisauna ja höyrysauna. Spassa oli myös mm. mineraali- ja lämminvesiallas, lämmitettyjä lepotiloja sekä allasravintola A-oikeuksineen. Alueella on myös tunnelmallinen Suolahuone. Paikka oli erittäin rauhoittava ja rentouttava. Ja varmasti haluamme molemmat sinne uudestaan.

Kylpylässä loikoilun jälkeen menimme vielä Flamingon elokuvateatteriin katsomaan Avatarin 3D- elokuvana. 3D- elokuvana Avatar oli minulle ensimmäinen. Oli hämmentävää istua elokuvateatterissa 3D-lasit päässä ja välillä todella tuntui siltä kuin olisi itse ollut elokuvassa mukana. Ainoa negatiivinen puoli, jonka huomasin oli, että 3D- elokuva aiheutti minulle lievän päänsäryn. Kun elokuva loppui, kello olikin jo puolen yön ja siinä vaiheessa hyppäsimme autoon ja matkasimme kotiin, ei kestänyt kotona kauaa kun molemmat vaipuivat unten maille.

Kokonaisuutena ilta Flamingossa oli onnistunut. Kylpylän tuoma rentoutuminen oli ihanaa, mutta kyllä tuntui ihanalta myös päästä illan lopuksi ihan vaan kotiin nukkumaan.

Teksti: Katariina Kinkki, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013