Ei toistensa vastakohtia

Juttelemme Ojasen kanssa mukavasti kahvikuppien ja mustikkapullien äärellä. Kysyn ensimmäiseksi, miten Ojanen määrittelisi yhteisöllisyyden, ja filosofi menee mietteliääksi. Heti muistinkin lukeneeni eräästä Ojasen esseetä käsittelevästä artikkelista, miten hän ihmetteli vimmaa määritellä kaikki. Väärä kysymys, ehdin jo säikähtää ja hädissäni kysyn, mitä yhteisöllisyys merkitsee Ojaselle.

Ojanen kuitenkin vastaa ensimmäiseen kysymykseen pitkän miettimistauon jälkeen. Yhteisöllisyys, yhteisön ja yksilön välinen suhde on filosofian klassisia peruskysymyksiä. Tavallaan on kaksi peruslähtökohtaa: yksilökeskeisyys ja jokin, olkoon vaikka yhteisökeskeisyys. Usein arjessa ne asetetaan vastakkain – aivan kuin toimiva ja ei-toimiva ajattelutapa. Periaatteessa ne ovatkin erilaisia, mutta siitä ei seuraa sitä, että ne olisivat toistensa poissulkevia vastakohtia. Fakta on se, että ihminen elää yhteisössä, ihminen on aina muiden kanssa ja ihminen tarvitsee muita. Mahdottomuus on se, että jokin olisi vain ja ainoastaan puhtaasti yksilökeskeistä.

Yhteisöllisyydelle käytännössä voisi antaa nimen yhteisvastuu, myönteisessä mielessä. Ihminen tajuaa vastuunsa toisista ihmisistä ja kokonaisuudesta: elämä on yhteisössä olemista. Mutta yhteisöllisyyttä on monenlaista, eikä se automaattisesti ole hyvä asia. Tukahduttava yhteisö, joka alistaa jäseniään; kaikenlaiset ikävät joukkoilmiöt ovat yhden lajin yhteisöllisyyttä. Yksilökeskeisyys puolestaan ei ole automaattisesti negatiivista. Sitä jopa tarvitaan johonkin rajaan asti. Pitäisi löytää keskitie tai tasapaino.

Vahvat yhteisölliset perinteet

Kysymykseen, onko Suomi yhteisö- vai yksilökeskeinen maa, Ojanen ei anna suoraa vastausta. Hän jopa kehottaa välttämään tällaisia yleistyksiä. Kysymys on kulttuurista, ja Suomessa elää useita eri kulttuureja, useita yhteisöllisyyden muotoja. Jos mennään hyvin karkeaan yleistykseen, niin Ojanen myöntää, että esimerkiksi Afrikassa on varmasti vahvempaa yhteisöllistä elämistä kuin Suomessa.

Suomalaisella elämänmenolla on kuitenkin vahvat yhteisölliset perinteet. Kaikki ihmiset liittyvät erilaisiin yhteisöihin: elinympäristö, työpaikka, perhe, suku, yhdistykset, kaveriporukat. Sanotaan esimerkiksi, että Suomi on yhdistysten luvattu maa. Meillä on vahvaa yhteistä yhteisöllisyyttä ja kulttuuritoimintaa kuten koululaitos, vapaa sivistystyö, kirjastot. Nämä luovat myönteisessä mielessä suomalaista kulttuuria, joka on kaikille avointa.

Jos katsotaan menneisyyteen, niin Suomi on pitkään ollut agraariyhteiskunta. Kyläyhteisöt olivat voimakkaasti yhteisöllisiä. Toinen puoli menneisyyttä on se, että suomalaiseen elämänmenoon on liittynyt metsäläisen individualismia myönteisessä mielessä. Suomessa on edelleen vahvaa yhteisöllisyyttä: perhe, uskonto, yhteinen kansankirkko, joka on aikanaan kattanut melkein koko väestön. Yhteisöllisyys on kaikkea, mitä yhdessä tapahtuu.

Nettimaailma ja talvisota

Ojanen mainitsee nettimaailman, joka luo mahdollisuudet niin kielteiselle kuin myönteiselle yhteisöllisyydelle. Viharyhmät löytävät helposti toisensa, ja virtuaalimaailma voi alkaa korvata reaalimaailmaa. Suvaitsemattomuus on ehkä voimistumassa, yhteisöllisyyden muodot muuttuvat ja perinteisten yhteisöjen merkitys voi vähentyä. Nettimaailma toki tarjoaa myös myönteistä yhteisöllisyyttä. Sillä voi olla valtava positiivinen anti; vähän joka alalle löytyy vertaisryhmä, keskustelukumppaneita, joiden kanssa voi jakaa iloja ja suruja. Facebook on yllättävä ilmiö, siinä mitä vauhtia se on kasvanut valtavaksi nettiyhteisöksi. Mobiiliteknologia tarjoaa mahdollisuuksia ”etäläsnäoloon”, mikä saattaa olla positiivinen asia. Nettimaailma saattaa kuitenkin myös muodostaa paineita, että pitää olla koko ajan saavutettavissa.

Jos yhteisöllisyyttä ajatellaan yhteisvastuuna, huolenpitona muista ihmisistä, niin siinä mielessä nykypäivänä on menty huonompaan suuntaan, Ojanen toteaa. Välittämisen kulttuuri ei näytä voimistuvan. Tietenkin täydellinen yhteisöllisyys on ihanne, utopia, jota ei ole missään olemassa. On helppo haikailla mennyttä. Talvisota yhdisti merkillisellä tavalla suomalaiset, tällöin kyseessä oli äärimmäisyystilanne, eikä Ojanen näe mitään yhteisen vihollisen ilmestymistä minään positiivisena ratkaisuna yhteisöllisyyden lisääntymiseen. Talvisodasta on tehty liikaakin myyttiä, Ojanen sanoo.

Hyvä yhteisö

Ihmiset ovat erilaisia, yhteisöllisempiä tai yksilökeskeisempiä. Itsekkyys ja epäitsekkyys eivät jakaudu tasaisesti ihmisten kesken. Ihmiset aina kaipaavat molempia, yhteisöllisyyttä ja yksilökeskeisyyttä. Itsekkäät melskaajatkin tarvitsevat toisia ihmisiä. Heissä kuitenkin asuu kaipuu löytää ymmärrystä toiseen. Täydellistä itsekkyyttä on luultavasti aika vaikea löytää, Ojanen sanoo. Näennäisesti individualistinen ihminenkin luo osaltaan yhteisöllisyyttä. Myönteinen yhteisöllisyys syntyy ihmisten erilaisuudesta. Hyvä yhteisö tajuaa tämän. Liian samaan muottiin pakottava yhteisöllisyys taas on kuristavaa. Jokaisen tulee tajuta, että hän ei voi elää ilman yhteisöä miten tahansa. Uskonnolliset yhteisöt ovat hyvä esimerkki. Ne saattavat olla liian samaan muottiin pakottavia. Toisaalta ihminen saattaa haluta ottaa niistä etäisyyttä, mutta sitten huomaa, että oma lähtökohtainen yhteisö antaa positiivisia tuntemuksia. Tunteen siitä, että kuuluu johonkin, saa kulttuurista voimaa, vaikkei niin tiiviisti kuuluisikaan yhteisöön.

Luultavasti on niin, että hyvin pakottavat ja alistavat yhteisöt ovat sittenkin vähenemässä, Ojanen sanoo epäröivästi. Ne ovat hankalia ilmiöitä. Joskus yhteisön pakottavuus voi olla ihmisen oma kuvitelma. Ihminen saattaa olla kauhean riippuvainen muiden ajattelusta, mikä voi olla omaa epävarmuutta. Johonkin kuulumisen ja hyväksytyksi tulemisen tarve ja yhtä aikaa omana itsenä olemisen tarve ovat yhtä tärkeitä, ja juuri tälle voi saada yhteisössä hyväksyntää, myönteistä vastakaikua, jolloin uskaltaa olla oma itsensä ja tulla sellaisena hyväksytyksi. Ihmisen jonnekin kuulumisen tarve on voimakas. Hyvä yhteisö sallii ihmisten erilaisen esille tulon ja olemassaolon. Myönteinen yhteisöllisyys tarjoaa hyviä kohtaamismahdollisuuksia, ja näissä yhteisöissä oma itsellisyys säilyy. Tällaisille yhteisöille on jatkuva kysyntä. Esimerkiksi vapaaehtoistyölle on entistä enemmän tarvetta ja kysyntää.

Ojasen kanssa keskustelun jälkeen ajatukseni ovat avartuneet. Taas kerran huomaan sen, että elämässä on harvoja on-/off-asioita. Mikään ei ole yksiselitteistä, vaan asioilla on useita puolia. Olenkohan itse yhteisö- vai yksilökeskeinen?

Haastattelu ja teksti: Saija Honkala