CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Vihreää väriä ja elämänlanka

Sain tehtäväkseni maalata taulun Hämeenlinnan ammatillisen opettajakorkeakoulun kahvihuoneeseen. Työssä tuli käyttää lankaa, jonka opettajakorkeakoulun työntekijät itse olivat valmistaneet rentoutusharjoituksen yhteydessä. Lanka on valmistettu matonkuteista niin, että kuteita on solmittu yhteen. Työssäni tuli olla tätä kudetta elämänlankana ja tilassa jo muutenkin olevaa vihreää väriä.

 

 

Teoksessa olen käsitellyt omaa suhdettani entisiin opettajiini ja siihen, kuinka meistä jokainen jättää jälkiä toisiin ihmisiin. Sitä kuinka meidän elämänlankamme toisinaan yhdisty ja toisinaan erkanee.

Tummat hahmot kuvaavat henkilöitä menneestä. Niillä ei ole kasvoja, koska ne kuvavat monia eri ihmisiä elämän varrelta. Teoksessa kulkee elämänlankoja, jotka toisinaan yhdistyvät ja eroavat toisistaan. Ihmisen elämässä on henkilöitä, jotka vain käyvät hetken ja sellaisia, jotka tulevat jäädäkseen. Ja niistä kaikista jää jonkinlainen jälki meihin. Näitä jälkiä kuvaavat teoksen kädenjäljet, jotka yhdistyvät elämänlankoihin ja hahmoihin.

Tällä teoksella haluankin pysäyttää miettimään sitä, minkälaisia jälkiä haluamme jättää. Varsinkin tulevana ohjaajana itse haluan olla kantava voima, joka saa toisen löytämään itsestään uusia  luovia ja positiivisia puolia. Meissä kaikissa on luovuutta. Se vain ilmentyy eri tavoin eri ihmisillä. Sen ei tarvitse olla taiteen tekemistä, se voi olla myös urheilusuoritus tai vaikka matemaattisten laskujen ratkaisua. Eli kyse on flown löytämisestä. Siitä, kuinka tärkeää on saada tehdä niitä asioita, joista tulee onnistumisen tunteita ja kuinka tärkeää on kuulua johonkin ja olla tarpeellinen.

Teksti: Heidi Rajala, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013