CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Lumiukot yhteiskunnallisena vaikuttajana!

Ryhmä ohjaustoiminnan opiskelijoita järjesti 2.3.2010 Hämeenlinnan kävelykatu Reskalla ja Toripuistossa maanlaajuisen Maan ystävien Lumiukkotempauksen, joka oli avoin kaikille kadulla ja torilla kulkijoille. Lumiukkotempaus on osa Polttava Kysymys -kampanjaa, jota koordinoi ympäristöjärjestö Maan Ystävät yhdessä useiden kansalaisjärjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Ilmastosta huolestuneet lumiukot osoittivat mieltään jo kuudetta kertaa. Tänä talvena Maan ystävien paikallisryhmät järjestivät lumiukkotempauksia ainakin 10 paikkakunnalla ympäri Suomea. Kampanjan tavoitteena on ilmastolaki kasvihuonekaasupäästöjen vuosittaisista leikkauksista parhaan saatavilla olevan ilmastotieteen mukaisesti. Polttava Kysymys vaatii, että selvitykset ilmastolain säätämiseksi käynnistetään viime vuonna valmistuneen ilmasto- ja energiapoliittisen tulevaisuusselonteon käsittelyn yhteydessä. Vuotuisia, laillisesti sitovia päästövähennyksiä vaaditaan Suomen lisäksi 16 Euroopan maassa ja Japanissa The Big Ask -kampanjassa.

Tapahtumassa rakennettiin ja rakennutettiin lumiukkoja, jotka osoittivat mieltään ilmastonmuutoksen torjunnan sekä ilmastolain puolesta. Aktivistiryhmä piti Reskalla Maan ystävien Polttava Kysymys–kampanjan infopöytää, jossa kerättiin ohikulkevilta ihmisiltä ilmastolakia vaativia kortteja kansanedustajille. Toripuistossa oli enemmän lunta, joten siellä rakennettiin itse lumiukot. Puistossa piirrettiin myös kylttejä lumiukoille ja maalattiin hankeen muun muassa mustikka- ja punajuuriväreillä. Myös lumisota säilyketölkeistä rakennettuja, ”saastuttavia tehtaita” vastaan oli monelle mieleinen toimintapiste. Tämän leikkimielisen sodan tavoitteena oli ympäristökysymysten herättely nuorissa heitä helposti lähestyttävällä tavalla.

Kaupungilla oli paljon ihmisiä liikenteessä koska tapahtuma osui markkinapäivälle. Paljon hyviä keskusteluja käytiin päivän aikana erilaisten kadunkulkijoiden kanssa ympäristökysymyksistä. Myös kuuma mehu teki kauppansa sillä keli oli täydellinen lumikkojen rakentamiseen, ensimmäinen suojasää kahteen kuukauteen! Tapahtuman jälkeen toria koristikin toista kymmentä lumiukkoa. Ilmastolakikortteja oli päivän päätteeksi kertynyt 60 kappaletta, mutta kortteja allekirjoittaneet henkilöt olivat vain murto-osa tapahtuman tavoittamasta kansasta. Aktiivisen tiedottamisen ansiosta tapahtuma oli esillä kolmessa eri mediassa: Hämeen Sanomissa, Kaupunkiuutisissa ja Yle Hämeessä.



Teksti: Salla Montonen, Anna Puolakka ja Päivi Mattila, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelijat

 

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013