Nikolain kirkko, ruotsalaisessa, keskikokoisessa Örebron kaupungissa, on vielä hämärässä valaistuksessa. Saavun paikalle puoli tuntia ennen kuoroharjoitusten alkamista, sillä olen sopinut tapaamisen kirkkomuusikko Katarina Högberg-Janssonin kanssa. Tätä haastattelua ei säestä jännitys. Se ei ole kankea eikä virallinen, vaan tapaamisemme avaa lämmin oi-kuinka-kiva-nähdä-sinua-taas-halaus. Kyseessä on nimittäin entisen kuoroni, naiskuoro Coronan, kuoronjohtaja.

Haluan tietää, jos musiikin ja kuorolaulun parissa kauan työskennellyt Katarina, näkee joitain yhteisiä piirteitä kuorossa laulaville ihmisille?

– Ei ole olemassa perikuvaa kuorolaisesta. On niitä epäsosiaalisia jotka istuvat takarivissä, ja heitä, jotka ovat ensimmäisenä laulamassa sooloa. Kaikki ovat erilaisia – laulu on se yhdistävä tekijä. Aloittelijakuoroissa on ehkä suurin ihmisten välinen jänne. Ihmisillä on eri motiiveja. Jotkut ovat siellä laulun vuoksi, toiset taas sen sosiaalisen jutun vuoksi.

Parhaimpaan lähetysaikaan näytetään nykyään erilaisia kuoro-aiheisia ohjelmia – enemmän tai vähemmän hohdokkaita. Onko tämä lisännyt kuorolaulamisen suosiota?

– Yleisesti suosio on noussut. Suurkaupungeissa kirkkokuorojen suosio taas on laskenut, sillä on tullut monenlaisia uusia kuoroja, esimerkiksi ammattiopistoissa ja yhdistyksissä. Syrjäseudulla toisaalta kirkkokuoro useasti on ainoa vaihtoehto, joten siellä suosio on ollut kasvussa.

Laulaminen on hyväksi sekä sielulle että keholle. Jokainen kuorolainen voi tämän allekirjoittaa. Nykyään se on myös tieteellisesti todistettavissa – sen voi lukea meidän verestä.

Onko sitten olemassa jotain negatiivista kuorossa laulamisessa? Mitä mieltä on Katarina?

– Jos on päätynyt vääränlaiseen kuoroon, joka aiheuttaa rimakauhua. Se ei tietenkään ole hyvä asia.

Onko kaikille olemassa kuoro?

– On kaikille kuoro. Mutta kaikki kuorot eivät ole kaikille.

Ensimmäiset kuorolaiset alkavat saapua. Katariina laukaisee heille hymyn ja vaihtaa pari lausetta, ennen kuin hän jatkaa. Hän kertoo kirjoittaneensa artikkelin kaikkien äänien samasta arvosta, jossa hän painottaa sitä, että kuoroja arvostellaan niin helposti sen perusteella miltä ne kuulostavat.

– Pääasia on, että kaikki pääsevät mukaan – että saa olla siellä missä on ja tykätä siitä. Onni voi olla niin monta asiaa. Toiselle se on sitä, että uskaltaa istua jonkun vieressä ja laulaa. Toiselle taas sitä, että oppii muistamaan jonkun laulun ulkoa.

Ja viimeinen polttava kysymys, osaavatko kaikki laulaa? Tämä kysymys ei kaipaa pitkää miettimistaukoa – vastaus tulee heti.

– Kyllä. Kaikki osaavat laulaa. Kaikilla ei ole samat nuotit, mutta kaikilla on ääni.

Teksti ja kuvat: Saara Lehikoinen, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija