CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Suvi Hakala. Morsiusryijystä vihkihuopaan. Opinnäytetyö
Suurikokoinen lampaanvillasta huovutettu huopa on tarkoitus asettaa matoksi hääparin jalkojen alle vihkiseremonian ajaksi, jonka jälkeen taidetekstiili ripustetaan kodin seinälle muistuttamaan avioparin tärkeästä päivästä.

Vihkihuovan suunnittelussa kiinnitettiin huomiota asiakkaiden asettamiin toiveisiin sidoksissa suunnittelijan omaan näkemykseen ja tyyliin vihkihuovan tekijänä. Vihkihuovan suunnittelun tukena kulki entisajan morsiusryijyjen historia, josta siirryttiin nykyaikaan, ajattomampaan toteutukseen. Lähtökohtana suunnittelulle oli tilaajaparin toive vihkihuovasta, joka sopisi niin heidän tuleviin syyshäihin, kuin myös kotinsa sisutukseen. Värit ja symboliikka olivat tulevalle morsiusparille tärkeimpiä kriteerejä suunnittelussa.

Suunnittelun tuloksena valmistettiin kaksi erillistä vihkihuopaa, jotka yhdistämällä muodostavat yhden kokonaisuuden. Vihkihuopa sai nimen ”Sinetöidyt”, sillä alttarilla kaksi ihmistä sitoutuu ikiajaksi toisiinsa sanomalla Tahdon. Nimi ”Sinetöidyt” kuvastaa kauniisti maanläheistä morsiusparia, jota varten työ on suunniteltu ja toteutettu. Työn tulokseen tilaajat ovat erittäin tyytyväisiä ja se on vastannut heidän toiveitaan.

 

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013