CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Picasson näyttelyssä

MESTARITEOKSIA PARIISIN PICASSO-MUSEOSTA
             Ateneumissa 18.9 - 28.1.201

Ensi silmäyksellä näytti siltä, että Picassoa riittää sali salin perään. Ihanaa luvassa, näyttää olevan Pablo Picassoa (1881–1973) sylin täydeltä!!

Picasso aloitti taiteilijana 1800-luvun viimeisinä vuosina ja työskenteli tauotta 1970-luvun alkuun. Picasson tuotannosta nähdään Helsingissä ainutlaatuisen laaja läpileikkaus. Teoksia on yhteensä parisensataa. Esillä on maalausten lisäksi veistoksia, grafiikkaa ja valokuvia. Helsinki on pohjoismaisista kaupungeista ainoa, jossa näyttely nähdään. Näyttely Suomessa tuli mahdolliseksi, kun Pariisissa sijaitsevassa Musee National Picassossa aloitettiin saneeraus. Näyttelyn kuraattorina toimii Anne Baldassari.

Ainutlaatuinen näyttely esittelee ensimmäistä kertaa suomessa kattavasti Picasson tuotannon kaikki vaiheet. Picasson tuotannossa oli ensin sininen ja vaaleanpunainen kausi ja sen jälkeen kubismi, klassismi, surrealismi ja uusekspressionismi. Aiheina teoksissa nähdään härkätaisteluita, kyyhkysiä, rakastavaisia, muotokuvia, maisemia ja asetelmia. Myös kitara ja mies sekä mandoliini toistuvat usein teoksissa.

Kierros alkoi salista, jossa esitettiin teoksia taiteilijan uran alkutaipaleella (1901 - 1907). Tämän sinisen kauden Picasson elämässä sysäsi liikkeelle Picasson hyvän ystävän itsemurhan jälkeen. Tämän kauden teoksia leimaa surumielisyys. Vuonna 1909 Picasso siirtyi muotokokeilussaan niin kutsuttuun analyyttiseen kubismiin. Muotojen muuntelu muuttui muotojen hajottamiseksi, eikä maalauksissa enää ollut perinteistä kolmiulotteista tilaa. Kubismin jälkeen tuli klassismin aikakausi (1914 - 1924). Itselleni oli yllätys, että Picasson tuotannossa oli niin perinteisiä ja taidokkaita klassisia teoksia. Ensimmäinen maailmansota oli monelle taiteilijalle tulevaisuudenuskoa horjuttava järkytys. Picasso tulkitsi vanhoja mestareita uusin silmin. Tässäkin asiassa Picassolla oli suunnannäyttäjän rooli. Surrealismin aikakausi alkoi Picasson elämässä vuonna 1924. Surrealismi alkoi vaikuttaa Pariisin uusimman taiteen näyttämöllä. Picasson maalauksissa ja veistoksissa muodot alkoivat muuntua ja vääristyä uudella tavalla. Monet surrealistisen kauden teokset ovat korostuneen eroottisia ja niissä on groteskeja ja joskus myös väkivaltaisia piirteitä. Tämä herätti aikanaan huomiota ja järkytti niitä, jotka olivat luulleet Picasson asettuneen aloilleen taiteessaan tai yksityiselämässään. Picasso teki vuosien mittaan satoja jos ei tuhansia maalauksia, veistoksia ja piirustuksia naisystävistään. 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa hänen suosikkimallinsa ja rakastettunsa oli Marie-Therese Walter, joka esiintyy mm. lukuisissa kylpijäaiheisissa teoksissa.

Toinen surrealismin aikakausi oli Picasson elämässä 1930 - 1935. Härkätaistelu oli aihe, johon Picasso palasi yhä uudestaan. härkätaistelu, corrida, kuului olennaisesti hänen elämäänsä lapsuudesta alkaen aina viimeisiin vuosiin saakka. picasson härkätaisteluaiheiden keskiössä on kahden taistelevan osapuolen kamppailu: väkivalta ja alistuminen, voitto ja kärsimys, haavoittuminen ja kuolema.  Saleissa Espanja sodassa (1936–1939) sekä Sodan vuosia (1941–1952) keskitytään katsomaan sotaa pasifistitaiteilijan silmin. Pop-taiteen aikana (1946–70) Picasso jatkoi kollaasien tekemistä löytöesineistä.  Uransa viimeisinä vuosina (1970–73) Picasso palasi yhä uudelleen vanhojen aiheidensa – naisten, suutelijoiden, matadorien, taiteilijoiden ja mallien pariin.

Kokemuksena näyttely oli mieleen painuva, voisi jopa sanoa unohtumaton. Olimme viisi naista liikkeellä ja löysimme itsemme tietenkin shoppailemasta Picasso- tavaraa Ateneum shopista näyttelyn jälkeen. Tarjolla oli julisteita, kirjoja, heijastimia jopa Picasso sateenvarjonkin olisi voinut saada omakseen. Kokemuksesta hurmioituneita menimme nauttimaan lasilliset Espnjalaista sangriaa läheiseen Toro de Espanja kuppilaan. Eli sinne siis Ateneumiin Picasson näyttely katsomaan kaikki kynnelle kykenevät, aikaa on 6 Tammikuuta 2010 saakka.

http://www.ateneum.fi/

Maarit Härkönen, ohjaustoiminnan artenomi AMK -aikuisopiskelija

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013