CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Lyhytelokuvantekoprosessi

Videoviestinnän kurssilla meille annettiin tehtäväksi perustaa 8 hengen ryhmät ja tehdä noin 2 minuutin lyhytelokuva. Aikaa ei ollut paljoa. Idea, käsikirjoitus, kuvakäsikirjoitus, Call Sheet, tuotantosuunnitelma ja synopsis pitivät olla viiden päivän sisällä valmiit. Meidän ryhmä päätti ottaa aiheekseen yksinkertaisen ja arkipäiväisen aiheen, sillä aiemmalla lyhytelokuvan ohjauskokemuksellani tiesin, että liian monet ja mahtipontiset ideat olisivat räjähtäneet viimeistään leikkauspöydällä käsiin. Muu ryhmä oli vahvasti samaa mieltä, joten saimme yhdessä idean tehdä mykkäelokuvan matontamppauksesta. Ideaan saimme sisällytettyä alun, juonenkäänteen ja loppuratkaisun huvittavasta kilpailutilanteesta, joka syntyy vaivihkaa mummon ja nuoren naisen välille mattotelineellä. Elokuvassa on jännitettä vanhan ja uuden sukupolven ja perinteiden ja uusien metodien välillä. Elokuvan nimeksi muodostui jo prosessin alkuvaiheessa ’Piiskaa’.

Meille oltiin varattu yhdeksi päiväksi muutama tunti kuvausaikaa. Ryhmämme kuvasi lähellä koulua olevan kerrostalon pihassa. Puitteet olivat yksinkertaiset, eikä rekvisiittaa tarvinnut paljoa, joten pääsimme nopeasti kuvaamaan. Ryhmämme oli motivoitunut koko lyhytelokuva ideastamme, mikä piti koko työprosessin mieleisenä. Vaikka itse toimin ohjaajana olivat muut tukenani, mutta kukaan ei astunut toistensa varpaille. Näyttelijät olimme valinneet juuri oikein ja he antoivat paljon mahdollisuuksia hyviin otoksiin. Näillä eväillä saimme kuvaukset kuvattua hyvissä ajoin ja aikaa jäi herkutella teellä ja pannarilla.

Kuvassa: kuvaaja Emilia Nieminen, ohjaaja Suvi Ahola ja tuotantosihteeri Tiia Laakso

Viikon kuluttua oli muutama tunti aikaa aloittaa leikkaus. Raakaleikkauksen aikana tuli pieniä epätoivon hetkiä tekniikan kannalta, mutta hyvän kuvausmateriaalin ja tiimin myötä saimme pidettyä sekä ryhmähenkeä yllä että elokuvan tiiviinä pakettina loppuun asti. Jokainen sai sanoa sanottavansa editoinnin osalta ja pääasianahan olikin, että jokainen saisi kokeilla leikkausohjelmaa ja oppia sen perusperiaatteen.

Viimeisellä leikkauskerralla saimme elokuvan kokonaan leikattua ja edessä oli sopivan musiikin etsiminen, sen mahdollinen muokkaaminen ja lisääminen. Juuri sopiva musiikki löytyi hyvin nopeasti erään ryhmäläisen musiikkivarastoista. Muutamalla ryhmäläisellä oli voimakas visio musiikin muovaamisesta paremmaksi, josta tosin opettajamme varoitteli suurin sanoin: ”Olette matkalla hulluuteen”, mutta heillä oli visio, josta he pitivät kiinni muiden kannustuksella ja niin syntyi – jopa heti ensimmäisellä kerralla – loistava elokuvamme kerrontaa tukeva musiikki, joka mykkäelokuvassa toimi kuvan tehostajana. Lopputulokseen kaikki olivat enemmän kuin tyytyväisiä.

Elokuvamaailmassa aika ja raha määräävät, mutta tällaisessa koulun projektissa tai harrastelijaporukassa tehtävässä lyhytelokuvassa motivoituneisuus on valttikortti ja vaikkei tekniikka tai taidot olisivatkaan kovin kehittyneitä, voi innostuneisuus tehdä elokuvanteosta hyvinkin mielekkään prosessin, joka useimmiten myös ulottuu katsojalle. Yleisesti ottaen onnistuneeksi elokuvaksi voikin kutsua elokuvaa, joka herättää tunteita. Ja tällaisen elokuvan halusimme ja toivottavasti myös saimme aikaan.

 

Kuva: Sanna Ahonen, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

Teksti: Suvi Ahola, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 

 
 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013