CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Taideopiskelijan arkea 60-luvulla

Kirjan nimi: Musta ja muut värit
Kirjoittanut: Inari Krohn
Julkaistu: 2006
Kustantaja: Gummerus


Musta ja muut värit kertoo nuoresta Inkeristä, joka on päässyt opiskelemaan taidetta Ateneumiin 60-luvun puolivälissä. Kirjassa seurataan Inkerin arkea, elämänmuutoksia opiskelujen edetessä sekä hänen kasvuaan taiteilijuuteen. Inari Krohn, joka on itsekin taidemaalari ja graafikko on onnistunut kuvaamaan asiantuntevasti nuoren taideopiskelijan arkea 60-luvun Helsingissä.


Vaikka Krohnin kuvaukset ovatkin hyvin asiantuntevia ja perusteellisia, jää teos silti hieman tylsäksi. Kuvittelisin, että kirjan kohdeyleisönä ovat kulttuuri -ja taideopiskelijat, mutta jaksavatko he lukea 295 sivua tekstiä maalaamisesta ja grafiikkavedoksista höystettynä pienillä määrillä ihmissuhdedraamaa, jos heidän oma elämänsä ja opiskelunsakin koostuu pääosin samasta? Itselläni oli ainakin paikoin vaikeuksia jaksaa lukea kirja loppuun asti.


Takakannen ja kansikuvan perusteella odotin mielenkiintoista ja mukaansa tempaisevaa kirjaa, joka olisi vienyt minut 60-luvun railakkaaseen opiskelijaelämään. Todellisuudessa 60-luku näkyi vain paikoin sivulauseissa ja railakas opiskelijaelämäkin jäi kokematta. Edes pienet ihmissuhdekoukerot eivät saaneet aikaan kipinää, jonka voimalla kirjasta olisi tullut mielenkiintoisempi.
Kaiken kaikkiaan Inari Krohnin teos Musta ja muut värit on ”ihan kiva” kuvaus taiteilijaksi kasvamisesta, mutta päällimmäisenä mieleeni jäi kysymys miksi tämä kirja täytyi kirjoittaa?


Kuvat ja teksti: Veera Antikainen, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013