Miksi näin pitäisi olla? Keksitkö mitään muuta perimmäistä syytä kuin että aikuisilla olisi hyvä mieli? Entä mitä tulee kilteistä lapsista aikuisina. He odottavat puheenvuoroaan, eivät sano toisille vastaan, vaan sovittelevat ristiriitoja, eivät tuo itseään esiin.. loppujen lopuksi kääntöpuoli on se, että heidän yli kävellään, he tekevät niin kuin muut haluavat ja heidän halunsa ja tarpeensa jäävät tyydyttämättä.

Ei kuulostakaan enää niin kivalta. Anna-Liisa Valtavaara on tutkinut aihetta jo n. 20 vuoden ajan ja on kirjoittanut aiheesta useampia teoksia ja kiertää luennoimassa ympäri Suomen. Aiheena kiltteydestä kipeät.

Kiltteyden siemen istutetaan meihin jo ihan lapsena. Mikäli lapsen itsetuntoa tuetaan ja kasvuympäristö on kutakuinkin tasapainoinen, kiltteydestä tuskin tulee mikään taakka. Mutta jos lasta painostetaan, aliarvioidaan tai mitätöidään, on tilanne aivan toinen, samoin kuin kriisit lasten elinympäristöissä. Alkoholistiperhe on usein malliesimerkki, lapsi näkee, tuntee ja kuulee aikuisten käytöksen ja hänellä on luontainen taipumus syyllistää itseään. Usein lapsen ensimmäinen oletus on, että äiti tai isä käyttäytyvät noin, koska hän on tehnyt tuhmasti. Joten lapsi koittaa olla entistä kiltimpi. Sehän ei tietenkään riitä, vaan kierre pahenee, jolloin lapsi alkaa ennakoida käytöksellään tilanteita, koittaa olla huomaamaton, olla aiheuttamatta ongelmia.

”Kaino Kyllänen” on syntymässä. Hän on kiltteyden personoituma Valtavaaran kirjallisuudessa. Kaino, ujo persoona, ”eihän tämä mitään, enhän minä mikään erikoinen ole, tällainen vaan…”. Kyllänen, koska harvemmin sanoo mihinkään ei. Kyllä minä ehdin, kyllä saan sen hoidettua. Kyllä se sopii.  Kaino Kylläsen muotokuva on mielenkiintoinen. Pään sijalla on televisioruutu, josta sojottaa tehokkaat antennit. Ne haistelevat avun tarvitsijoita, toisten mielialoja, toisten tunteita ja haluja. Valmiina toimintaan, kanavanvaihdokseen, sen mukaan, mitä muut haluavat katsoa. Kainolla on kädessään kaukosäädin.  Hän säätää kanavansa katsojien mukaan jo valmiiksi, päättelee mitä he haluavat katsoa. Jalkoina Kainolla on pyörät, valmiina nytkähtämään haluajien suuntaan, sinne tai tänne, edestakaisin. 

Aihe ei ole tuulesta temmattu. Tampereen vanhalla kirjastotalolla oli Naistenkartanon järjestämä tilaisuus, vain naisille, luennoitsijana Anna-Liisa Valtavaara. 80 hengen luentosaliin ahtautui 120 naista, ja he olivat hiirenhiljaa. Aihe ilmiselvästi kosketti.

Tämä on valitettavan usein myös sosiaalialan ammattitauti. Aika usein tuo sisäinen ”Kaino” tuo mukanaan hoivavietin, halun huolehtia toisista, saada asiat paremmiksi.  En kiellä, etteikö saisi olla kiltti, mutta pitää olla oikealla tavalla kiltti. Pitää muistaa omat tarpeet, tunnistaa se, mitä itse haluaa ja myös toimia sen mukaan. Toisista huolehtiminen on hyvä asia, huonoksi se muuttuu tasan siinä pisteessä, kun huolehtiminen vie enemmän kuin antaa. Nykyään työssä jaksaminen on jo teesi, jota kuulutetaan kaikkialla, kuunnelkaa sitä, mutta itsenne kautta.

 Muistakaa siis hyvät ihmiset olla Oikein kilttejä, sillä toisista voi huolehtia parhaiten sitten, kun on ensin pitänyt huolta itsestään.