Sadutus on toimintaa, jossa osallisina ovat saduttaja ja sadutettava. Sadutushetkellä sadutettava kertoo tarinaa – aivan sellaista, kuin itse haluaa. Kerrontamuoto on vapaa kaikista kerronnan laeista, ja sadutettava voi edetä tarinassaan loogisesti tai epäloogisesti. Saduttaja kirjaa ylös sanasta sanaan sadutettavan tarinana. Lopuksi saduttaja lukee tarinan ääneen, ja sadutettava voi tehdä siihen vielä muutoksia, jos tahtoo. Muutosten jälkeen tarina luetaan vielä kerran ääneen. Edellä esitetyssä sadutuksen sisällössä tulee esille sen oleelliset merkitykset. Sadutus vaatii kuuntelua ja kuulluksi tulemista. Sadutuksen osapuolten välillä vallitsee luottamus ja toistensa arvostaminen. Edellä esitetyt tekijät osoittavat vuorovaikutuksellisuutta. Sadutuksesta syntyy tuotos. joka herättelee kertojansa luovuutta, mielikuvitusta ja spontaanisuutta. Vaikka sadutus on vuorovaikutuksellista toimintaa, nousee siinä päärooliin sadutettava, joka tarinallaan nousee näkyväksi ja hyväksytyksi.

Ryhmätarinointi, josta tein opinnäytetyöni ikääntyvien asiakkaiden kanssa, sisältää monia edellä esitettyjä elementtejä. Sadutuksesta se kuitenkin eroaa siinä, että sadutettavina toimivat kaikki ryhmään osallistuvat. Ryhmän ihanteellinen koko on 5–8 henkilöä. Ryhmäläiset eivät voi kertoa vain omaa tarinaansa vaan he tuottavat yhtä yhteistä tarinaa toisiaan kuunnellen ja toistensa lauseiden pohjalta tarinaa edistäen.
Sadutus sopii monenlaisille asiakkaille. Itse asiassa kaikille ihmisille, joilla on kyky tuottaa puhetta. Sadutusta onkin käytetty vauvasta vaariin ja hyvinkin erilaisissa tilanteissa.

Ryhmäsadutuksen asiakaskunnan voidaan ajatella olevan rajoitetumpi, riippuen siitä, millaisia tavoitteita ja päämääriä sille asetetaan. Jos ajatellaan, että päämääränä olisi yhtenevä tarina, millaisia oma tutkimukseni tuotti – silloin ryhmäläisten tulee muistaa ja ymmärtää kokonaisuuksia sekä olla halukkaita yhteistyöhön tarinan kerronnan suhteen. Tämänkaltaisen tarinan  tuottamisen ulkopuolelle jäävät silloin tietyntyyppiset muistioireiset henkilöt sekä kenties ne, jotka ovat tilaisuudessa vasten tahtoaan, esimerkiksi hoitohenkilökunnan ohjaamina.

Tutkimukseni valmistumisen puitteissa eri tahoilta saamieni tietojen mukaan lasten, nuorten ja kehitysvammaisten ryhmätarinoinnissa on tiettyjä haasteita eikä aina ole saatu ryhmään osallistuneiden mielestä tyydyttävää tulosta, joka on eräs sadutuksen ydinajatus. Sadutus ja ryhmätarinointi ovat kuitenkin niin merkityksellisiä toimintamuotoja, että lähtökohtana on se, että toimintaa kannattaa kokeilla kaikille ja saatujen tulosten perusteella sorvata ja kehittää toimintaa, tavoitteita ja päämääriä.

Sadutus ja ryhmätarinointi sopivat ohjaustyöhön, jossa nostetaan asiakas tekijäksi. Käsittelen tässä yhteydessä ryhmätarinointia, mutta uskon sadutuksen täyttävän samat asiat. Ryhmätarinointia käytetään sellaisessa ohjaustyössä, jossa halutaan nostaa asiakas merkitykselliseksi ja näkyväksi ja jossa uskotaan asiakkaalla olevan kykyjä ja voimavaroja, joista hän ei itsekään tiedä. Ryhmätarinoinnissa uskotaan, että elämä mielekkyytenä on halu oppia uutta ja syventää oppimaansa. Lisäksi jos uskotaan flown, mielikuvituksen, luovuuden ja spontaanisuuden tuovan osallistujille iloa, naurua ja nautintoa, kannattaa käyttää ryhmätarinointia. Muussa tapauksessa ohjaaja voi käyttää vaikkapa bingon peluuta.

Ryhmätarinointi on oivallinen menetelmä ohjaustyöhön, jossa ohjaaja haluaa ”jättää areenan asiakkaille”. Silti ohjaaja ymmärtää, että tämä ”sivussa olo* vaatii ohjaajalta itseltään herkkyyttä ja ammattitaitoa. Ryhmätarinointia käytetään siis sellaiseen ohjaustyöhön, jossa ohjaaja itse haluaa kehittyä ja hän ymmärtää, että samalla se myös kehittää ryhmäläisiä ottamaan aktiivisemmin kantaa asioihin ja toimintaan ja vahvistamaan ryhmän keskinäistä solidaarisuutta.

Ryhmätarinoinnin ja sadutuksen avulla voidaan kehittää hyvinkin pienestä suuria asioita. Ryhmätarinointia käytetään siis ohjaustyössä, jossa ei haluta pidättäytyä jo hyväksi havaitussa vaan uskotaan ja nähdään suuria ja uusia linjoja, jossa päämääränä on asiakkaan hyvinvointi ja hänen parempi pärjäämisensä niin henkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisestikin. Kun ryhmätarinointia käytetään ohjaustyössä, se antaa lisää elämää vuosiin sekä asiakkaille että ohjaajalle.

Lopuksi haluan vielä mainita, että ryhmätarinointi soveltuu laaja-alaisesti hyvin monenlaiseen ohjaustyöhön, koska metodina se on perusteiltaan yksinkertainen, vain kynä ja paperia, kuuntelija ja kuulluksi tulijat. Ryhmätarinoinnin ohjausta voidaan täten opastaa monille tahoille eivätkä kalliit budjetit materiaalien tai välineiden takia ylity. Myös tekniikka on helppo opastaa.
Asian tekee kuitenkin monimutkaisemmaksi se, että kuuntelemiseen ohjaajan näkökulmasta kuuluu monia pieniä, mutta ehdottoman tärkeitä asioita kuten herkkyys, usko, kannustaminen, arvostaminen ja peräänantamattomuus. Näitä asioita ei uusille saduttajille voi tyhjentävästi opastaa, vain ohjeistaa. Mutta se kannattaa!

Teksti: Kaarina Hauskala, ohjaustoiminnan artenomi (AMK)