Kun olen saanut tehdä töitä aikuisten pakolaisten kanssa eli opettaa ja ohjata heitä eri paikoissa, niin eräs asia, joka liittyy kohtaamiseen ja nimenomaan ohjaustoimintaan, on jäänyt minua kovin mietityttämään.
Miten selittää melko ummikoille, suomen kieltä osaamattomalle - eikä mitään muutakaan yhteistä kieltä ole, paitsi noverbaalinen viestintä - esimerkiksi sen, että täällä Suomessa hän voi tehdä jotain ihan huvin vuoksi, ilman mitään pakkoa...vapaaehtoisesti ja että mitä kaikkea täällä voi harrastaa jos ja kun halua on.

Tässä asiassa ei aina tulkitkaan auta - silloin harvoin, kun tulkin käyttö on mahdollista - , koska jotkut pakolaiset ovat tulleet sellaisista oloista, ettei heillä ole ollut mahdollisuutta valita sitä, mitä tekivät , vaan kaikki mitä tehtiin oli hengissä säilymisen kannalta välttämätöntä.

Harrastustoiminta...se on kaksinkertaisen vapauden takana. Eli ensin ajattelen, että ihmisen pitää kokea sellaista vapautta, että voi tehdä jotain esimerkiksi työtä tai täysin vapaavalintaista harrastusta. Sitten vasta kun on edes pientä vapautta valita, niin ehkä siitä muodostuu jotain sellaista, mitä me sanomme vapaa-ajaksi. Ja sitten vasta kun tällaiseen vapauteen pääsee, voi miettiä ja valita ja jopa toteuttaa jotain harrastusta.

Eli vaikeaa on ollut selittää näitä asioita. Ajatellaan vaikkapa asiakastarpeiden ja -halujen arvioimista. Vaikkapa lauseeseen Haluatko harrastaa_( Vaikka käsitöitä)_? Näihin tämä ongelma oikein kiteytyy. Kun HALUTA-verbiä ei kukaan ole heiltä kysynyt oikein mistään asiasta. Ja HARRASTUS-sanaa ei ole koko kielessä. On vain erillaista tekemistä  ja mielummin arjen toimivuuden kannalta kovin hyödyllistä tekemistä kuvaavia sanoja.

Teksti: Jaana Terävä, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opskelija, taideterapeutti