CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Joulupiparin tuoksua

Siirappipiparit ovat olennainen osa suomalaista jouluperinnettä. Piparkakkumuotit kestävät sukupolvelta toiselle, ja vanhojen muottien valikoima täydentyy uusilla kuvioilla. Nykyään ei tyydytä enää sydämeen, possuun ja tähteen, vaan muotteja löytyy kissojen, koirien, muumien, autojen, hevosten, enkelien ja vaikka villieläinten ystäville. Onnistuneet muodot kutsuvat leipomaan ja saavat jauhosormet syyhyämään.

Taikina on hyvä tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana. Sen kannattaa antaa vetäytyä kannen alla viileässä paikassa, kuten parvekkeella tai jääkaapissa seuraavaan päivään, jotta jauhot saavat turvota rauhassa ja taikina leipoutuu paremmin. Herkkusuu varustaa taikina-astian lusikalla, jonka kanssa on helppo käydä pihistämässä pieni nokare taikinaa mutusteltavaksi iltateen kanssa.

Leipominen on helpointa, kun käyttää sopivasti jauhoja apuna. Kaulitun taikinalevyn saa irrotettua pöydän pinnasta jauhotetulla lastalla. Samaa lastaa voi käyttää apuna, kun siirtää piparkakkumuotilla painetut kuviot pöydältä leivinpaperin päälle odottamaan paistamista. Yhdelle pellille tulee vain keskenään samaa kokoluokkaa olevia pipareita. Muuten pienimmät jo palavat ennen kuin suurimmat ehtivät edes kypsyä. Tarkkoja muotoja toivottaessa, kuten esimerkiksi piparkakkutalon osia paistettaessa, piparit voi kylmätä jääkaapissa ennen paistamista. Silloin ne eivät uunissa turpoa niin kovasti. Ripustettavaksi tarkoitettuihin pipareihin tehdään reikä jo ennen paistamista. Reiän kokoa kannattaa liioitella, sillä pieni reikä turpoaa uunissa umpeen. Tilanteen voi korjata vielä välittömästi piparien tultua uunista ennen kuin ne ovat ehtineet jähmettyä. Kuumaa ja vielä pehmeää piparia voi muokata, mutta piparin jähmetyttyä sen rakenne muuttuu hauraaksi eikä kestä enää taittamista eikä kunnolla edes leikkaamista. Uunissa yhteen kasvaneet piparit kannattaakin erottaa toisistaan veitsellä niiden ollessa vielä kuumia.



Valmiit piparit ovat herkullisia sellaisenaankin, mutta hienompia niistä saa koristelemalla ne valkuaiskuorrutuksella. Kuorrutuksen voi vatkata sähkövatkaimella kuohkeaksi, jolloin se kuivuu paremman väriseksi. Osan kuorrutteesta voi värjätä elintarvikeväreillä ja osan jättää valkoiseksi. Kuorrute on helpointa pursottaa pienestä muovipussista, josta on leikattu kulmasta pikkiriikkinen pala pois. Reikää leikatessa kannattaa tehdä koepursotuksia jollekin piparille, ja suurentaa reikää vähä vähältä tarvittaessa. Jos reiästä tulee vahingossa liian suuri, on parasta siirtää kuorrute uuteen muovipussiin ja tehdä siihen pienempi reikä. Muuten kuorrutteen hallitseminen on hankalaa ja jäljestä tulee epäselvää. Kuorrutepussin suun voi sulkea kumilenkillä tai vetää vaikka solmuun, jolloin lastenkin on helppo pursottaa kuorrutetta pipareille ilman, että se lähtee nousemaan pussin suusta ulos. Kuorrutuksen annetaan kuivua vähintään muutama tunti ennen kuin piparit pakataan rasioihin, sillä pehmeä kuorrute menee helposti ruttuun.

Lahjaksi annettavat piparit on mukava pakata kauniisti pahvipohjalle kakkupaperin ja sellofaanin kanssa. Lahjanarusta saa käherrettyä vielä rusetin paketille, ja narun värin voi valita kuorrutusten kanssa samaa sävyä. Hempeitä sydämiä isoäideille, hulmuavaharjaisia hevosia naapurin ponitytölle, traktoripipareita maatilan isännälle ja kukkia ja tähtiä oman äidin kahvipöytään. Lahjan saaja varmasti osaa arvostaa antajan ajatusta tämän kauniin, jouluisen lahjan takana.


Siirappipipareista on liikkeellä varmasti satoja erilaisia ohjeita. Huonolla ohjeella pipareita ei kannata leipoa, sillä kauniin ulkonäön lisäksi herkullinen maku on tärkeää pipareissa. Seuraava ohje on vuosikymmeniä sitten poimittu Kotiliedestä. Se on hyväksi havaittu, ja nykyään koko sukuni neljässä polvessa leipoo joulupiparinsa tällä ohjeella:

"Sydänpiparkakut
1 dl siirappia
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta
250 gr voita
2 ½ dl sokeria
1 muna
2 tl soodaa
7-8 dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi ja mausteet. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää muna vaahtoon. Kaada joukkoon jäähtynyt siirappi-seos ja sekoita lopuksi vehnäjauho- soodaseos taikinaan. Anna maustua ja kovettua kylmässä vuorokausi. Kaaviloi taikinasta 3 mm:n paksuinen levy, ota siitä mallin mukaisia kakkuja ja paista ruskeiksi 200 asteessa.

Valkuaiskuorrutus
150 gr pölsokeria
1 valkuainen

Siivilöi pölysokeri vatkatun valkuaisen joukkoon ja vatkaa seos tasaiseksi. Tee voipaperista tötterö, täytä se kuorrutuksella ja pursota sydämille ja ukoille koukeroita."

 

Teksti: Laura Hento, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

Kuvat: Reeta Hento

Piparit: Laura ja Reeta Hento

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013