CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Suussa sulavan suklainen kauniina lahjana

Sain vuosi sitten maitohyllyltä mukaani Arla keittiö Talvi 1/08 resepti vihkosen. Takasivulla oli herkullinen ”Suussa sulavat suklaaherkut” otsikko, jonka alapuolella oli puoleensavetävä kuva suklaatryffeleistä. Tein viime vuonna kaikille lähisukulaislapsille konvehti purkit joululahjaksi (sulatin suklaata, lisäsin aineksia joista tuli sitten neljä erilaista konvehti makua, laitoin karkit pestyihin suolakurkkupurkkeihin, koristelin purkin humoristisella etiketillä, liimasin valkopunaruudullisen kankaan kannen päälle ja viimeistelin kannen reunan punaisella silkkinauhalla). Mietin mitä antaisin aikuisille jotka kateellisina aattoiltana katsovat lapsiensa suklaa lahjaa. Ja sitten minulle tuli idea yksittäin pakatuista suklaatryffeleistä. Niissä olisi jotain gourmet tunnetta sekä se olisi hetkellinen nautinto, josta ei laihduttajillekaan tulisi pahamieli, koska se on vain yksi houkuttelevan näköinen pala.

Tarvitsen askarteluun maitopurkkeja, leivinpaperia, saksia,viivoittimen, mattateippiä, pakkauspaperia ja niintä tai jotain muuta kivaa lankaa.

Resepti on todella helppo. Riisipuuroakin helpompi toteuttaa.
Suklaatryffelit n.24kpl
1dl Ingman vispikermaa
50g Ingman meijerivoita
300g tummaa suklaata
1dl Arla keittiö maitorahkaa
1dl kurpitsan siemeniä tai jotain pähkinöitä esim. pistaasipähkinät on hyviä ja kauniita
ripaus suolaa

Jos sinulla ei ole 10x17cm alumiinivuokaa, tee sen kokoinen ”laatikonpohja”-vuoka leivinpaperilla ja nitojalla. Aseta paperinen vuoka johonkin lasivuokaan ja tue reunat jollain esineelle niin paperi vuoka ei veny ulospäin kun kaadat tryffelimassan siihen.

Paloittele suklaa leikkuulaudalla. Kiehauta kerma ja voi kattilassa. Nosta kattila levyltä. Lisää suklaa. Anna suklaan sulaa, älä siirrä takaisin levylle. Lisää lopuksi maitorahka. Sekoitettu massa kaadetaan vuokaan. Paahda kurpitsan siemenet ja mausta suolalla. Ripottele siemenet suklaamassan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 4h mielellään vaikka yön yli.

Leikkaa leivin paperista n.5cm levyisiä neliöitä tryffelikuutioiden suojapaperiksi. Tässä vaiheessa voit tehdä koristerasiat tryffeleille jos ne tulevat lahjoiksi.

Pese ja auo maitopurkkeja levyksi. Tee jostain pahvista itsellesi laatikon kaava. Itse tein 3,5cmx3,5cm neliön, jonka avulla piirsin suoraan laatikonkaavan maitopurkin pahville. Helpoin laatikonkaava varmaan on ristin muotoinen jossa on neljä neliötä pystyyn ja toisiksi ylimmästä neliöstä lähtee yksi neliö molemmille sivuille. Leikkaa laatikoiden kaavat pahvista ja sen jälkeen leikkaa hieman isompina (2mm reunoista yli) sama kaava paketointi paperista. Tarvitset kaksi paperikaavaa yhtä pahvikaavaa kohden.


Taittele pahvikaavan reunat laatikoksi. Teippaa mattateipillä (on huomaamattomampi) ensin laatikon sisäpuoli. Teippi on hyvä laittaa kahtia, koska se on niin leveää. Teipit eivät näy näin paketin ulkopuolella. Kun olet saanut sisäpuolen teipattua reunoista kiinni tee sama ulkopuolelle. Teippaa laatikon reunat kiinni pienillä teipinpaloilla nyt ulkopuolelta, niin laatikko pysyy koossa. Laatikko/rasia on valmis.

 

 


Nosta leivinpaperin avulla valmis tryffelilevy pois vuoasta ja leikkaa terävällä veitsellä halutun kokoisiksi kuutioiksi. Siistin leikkaus jäljen saat kun pyyhit veitsen joka vedon jälkeen puhtaaksi talouspaperiin. Asettele kuutio kulmittain suojapaperin keskelle. Nosta suojapaperin kulmat tryffelin sivuja vasten. Nosta paperoitu tryffeli koriste rasiaan ja sido lopuksi niinellä ´pakettiin rusetti. Hampsuta rusetti monisäikeisiksi halutessasi.



Vaivaa näet, mutta lopputulos on pieni, arvokkaan näköinen kädenjälki ja edullinen joululahja josta lahjan saaja pitää paljon. Pariskunnille tein isomman neljän yksittäin paperoidun tryffeli paketin.
HUOM! Lahja on hyvä säilyttää viileässä antamiseen asti, koska se sisältää maitotuotteita.

 

Ohje ja kuvat: Raila Rautaparta, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013